Raakailua

Anton pääsee ruokaremonttiin. Sanon pääsee, eikä joutuu, koska muutos on varmasti mieleinen. Siirrymme nimittäin Antonin kanssa runsaampaan raakailuun. Pientä muutosta on jo ennestään ollut, mutta päätös ruokavalion kunnon rukkaamisesta syntyi valjastelureissun johdostoa - valjaat nimittäin kertoivat, että kollikullalleni on kasvamassa pömppä. Ettei se kehittyisi nykyistä muhkeammaksi, ympäri vuorokauden toimiva raksubaari sulkee ovensa. Tilalle tulee raakaruoka-annos päivittäin (aikaisemmin on raakailtu vain noin kerran viikossa, jos sitäkään) ja märkäruokaa. Raksuja tarjotaan päivittäin enää vain yksi ateria, ja sekin ehkä leikin ja naksuttelun ohella. En kuitenkaan luota itseeni tarpeeksi, jotta uskaltaisin siirtyä pelkkää BARF-ruokaan (Bones and Rawfood), koska sellaisen ruokavalion ylläpitäminen vaatii omistajalta melkoista asiantuntemusta ruoka-aineiden oikeista suhteista ja vitamiini- ja kalkkilisistä. Joku viisas sanoi, ettei barffauksen tarvitse olla rakettitiedettä, mutta siltä se silti näyttää. Viisaat neuvot olisivat tarpeen. Koirien raakaruokinnasta olen nähnyt kirjoja. Barffiohjekirjat kyllä kelpaisivat meille kiinnostuneille kissanomistajillekin!

"Herkkua..."

"... mä avaan tän heti."

Eläinkauppareissulla mukaan tarttui siis hyväksi havaittuja märkileitä, broilerin sydämiä ja uutuutena broiskun siipiä. Sydämistä Anton oli niin innoissaan, että alkoi nuolla muovipussia, jossa pakastetut sydämet, joiden ei pitäisi edes tuoksua miltään, olivat, ja alkoi itse availla pussia. Lisäksi ostin kotipantterilleni pari uutta lelua - ne kun katoavat ja hajoavat uskomatonta vauhtia! (Entisessä asunnossani Antonilla oli tapana irrottaa kylpyhuoneen lattiakaivon suojus ja tunkea palloja viemäriin, josta emo sai niitä sitten kaivella. Kerran noukin inhosta väristen viemäristä neljä pomppivaa pehmopalloa. Muutenkin ikävään hommaan toi lisäväriä se, että lattiakaivo sijaitsi kylpyammeen alla.)

Anton tietysti osallistui kauppakassien purkamiseen. Kong Cat Kickeroo -lelu, jota olin kuullut kehuttavan, ja joka emon silmään oli pelkkä täytetty pitkulainen tyyny, oli tosi kova sana. Antonista kuoriutui heti Suuri Saalistaja, ja tyyny sai kyytiä niin, että saumat ratisivat.

"Mä tapannnn sen!"

"Eiku emo apua, se tappaa mut!"

Lelu oli jopa niin hauska, että kun emo leikkihetken päätyttyä pisti sen laatikkoon kirjahyllyyn, ettei uutuudenviehätys heti pääsisi haihtumaan, Anton hyvin omatoimisesti kiipesi kirjahyllyn päälle ja onnistui sieltä käsin onkimaan lelun laatikosta. Ja emo tietysti kovasti ihaili kolliaisen älykkyyttä ja taitavuutta. (Kohta mikään esine ei ole missään enää turvassa...)

"Yäk, karva."