torstai 25. kesäkuuta 2015

Olemme yhä elossa!

Piiitkästä aikaa. Elämä on hölskytellyt siihen malliin, että blogeilut ovat vähän jääneet, mutta pojat voivat paksusti, ja samoin (valitettavan paksusti) myös  emo.

Olen tässä pohtinut, että pojat ovat alkaneet aikuistua. Antonin ympärivuorokautinen silmitön hepulointi on kutistunut lähinnä hiekkalaatikkoreissun jälkimaininkihepulointiin ja satunnaisiin sätkyihin, ja  Jago valtava ruokahalu on kasvanut (mikäli mahdollista) entisestään. Jago on myös alkanut osoittaa ensimmäistä kertaa petoeläimen merkkejä - vastapäisen talon räystään alla asustanee orava, ja nykyisin sille pitää kalistella hampaita. (Aikaisemmin Jago-raasu säikähti ja meni sohvan alle piiloon, kunnes pelottava kurre oli varmasti poistunut.)

Ostin GoPro-kameran, sillä edessä on kohtapiakkoin Afrikan reissu, jonka aikana olisi tarkoitus sukeltaa valkohaiden kanssa, ja halusin kameran, jolla voisi kuvata myös veden alla. Opettelin käyttämään sitä ja kuvasin, mitäs muutakaan, kuin Antonia ja Jagoa. Tai lähinnä tässä tapauksessa Antonia. Antonin lempileikkejä on noutaminen - ja Jagon lempitouhuja on katsella vierestä Antonin säätämistä - joten heitin rottalelun kaapin päälle ja katsoin, miten käy. Tämä on ensimmäinen video, jonka olen kuvannut tällä kameralla, joten laatu ei päätä huimaa, mutta hidastukset toimivat silti ihan kohtalaisesti. Mielestäni hyppäävä kissa on niin kaunis, että liikettä piti makustella oikein vartavasten.




Antonilla on kyllä asunnon kaikki kuutiot hallussa. Jagolla taas on emon punkka hallussa. Olen silloin tällöin löytänyt itseni sykkyrältä sängyn jalkopäästä, kun Jago on koisinut keskellä sänkyä niin onnellisena, ettei sitä ole raaskinut herättää.