Syömisen lyhyt oppimäärä

Jago:

Jos se ei liiku - se on ruokaa, sen voi syödä.
Jos se liikkuu - se on saalis, sen voi syödä.
Jos se tuoksuu hyvältä - se kannattaa syödä.
Jos se haisee pahalta - se pitää syödä viimeistään nyt.
Jos emo antaa sen ja sanoo "ole hyvä, kulta" - se on hyvää ja se kannattaa syödä.
Jos emo näksee sinun syövän sitä ja huutaa "EI" - se kannattaa syödä nopeasti.
Jos se on pieni ja valkoinen ja emo yrittää saada sinut syömään sen - taistele tai pakene.


Anton:

Jos on nälkä - kannattaa syödä, ennen kuin Jago ehtii paikalle.
Jos ei ole nälkä - ei haittaa, kyllä Jago sen syö.

Höpsötyksiä

Kokeillaanpa, osaanko liittää tähän videon! Kun kävin kasvattajalla katsomassa pikkuista Jagoa, minulle kerrottiin, että pojalla on tapana istua kiipeilypuussa naukumassa, jotta se nostettaisiin sieltä pois, eikä tarvisisi itse kiivetä. Ja se sai myös tahtonsa läpi, kutsuun vastattiin ja herra nostettiin alas. Ja mikä hauskinta, Jago tekee sitä yhä! Ja saa tahtonsa yhä läpi. Karvakaveri istuu kiipeilypuussa ja naukuu, ja ennemmin tai myöhemmin emo tulee lässyttäen nostamaan vauvelin alas. Siis saman vauvelin, joka  vetelee halutessaan puuta ylös ja alas sellaista vauhtia, että Anton katselee suu auki vierestä! 

Ja kuvia!

"Nau!"

"NAU!"

Loppuun vielä "valokuvatutkielma" rakkaasta unisesta pikku Draculasta.

"Ne ruokkivat ja rakastavat minua - minun täytyy olla jumala"

Arki alkaa asettua uomiinsa. (Sikäli kuin niin voi sanoa, kun on itse lomalla.) Jago on asettunut jo täysin taloksi, ja mikä ihaninta, Anton on pentuun ihan rakastunut. Se tassuttaa Jagon perässä minne pentu vain meneekin, yrittää saada sen telmimään kanssaan - joskin Antonin turhan  rajut otteet vähän hirvittävät vauvelia - ja pesee Jagoa milloin vain saa sen pysymään tarpeeksi pitkään paikallaan. Antonia ei lannista se, ettei Jago anna sen vaivannäölle hirveästi arvoa, vaan kipittää häntä pystyssä tiehensä kesken kylvyn, jos keksii jotain kiinnostavampaa. Poikien hiukan kömpelöä kommunikointia on hauska seurata: kun Antonille iskee leikityskohtaus ja se ryhtyy liian rajusti painimaan, Jago säikähtää ja huutaa, ja kun Jago yrittää kehräten puskea Antonia, Anton perääntyy häkeltyneenä eikä näytä ymmärtävän, mistä ihmeestä on kyse. Olen kuitenkin hirveän iloinen ja onnellinen siitä, miten hyvin pojat tulevat toimeen. En osannut toivoakaan, että meillä menisi näin hyvin. 

Jagon vatsa näyttää asettuneen, mutta varmuuden vuoksi pojat syövät kummatkin vielä pelkkää kuivaruokaa, joka tuntuu olevan massulle paras ratkaisu, sillä en millään pysty estämään kaikkia vierailuja kaverin ruokakupille. Onneksi Jago näyttää olevan hyvä juomaan. Ensimmäinen säikähdys koettiin eilen, kun Jago eilen illalla Antonin kanssa telmiessään jäi takajalastaan kiinni johonkin sohvan rakenteeseen - se oli työntänyt jalkansa vahingossa pinnojen väliin, eikä huomannut liu´uttaa sitä samaa kautta sivulta irti, vaan reuhtoi hätääntyneenä suoraan alaspäin. Huuto toi emon apuun ja jalka oli parissa sekunnissa irti, mutta parissa sekunnissa oli tarpeeksi aikaa säikähtäneelle kissalle jurskaista emon peukaloon neljä reikää. Hetken ajan hirvitti, kun en muistanut, oliko jäykkäkouristusrokotus voimassa, eikä kotoa löytynyt mitään desinfioivaa, mutta onneksi verenvuodon tyrehdyttyä paljastui, etteivät haavat olleet pahat. Ja ilmeisesti minulla on yhä sama vastustuskyky kuin pikkutyttönä, jolloin yritin seisoa paljain jaloin lätäkössä matikankoetta edeltävänä päivänä. Mitään ei tapahtunut silloin, eikä tälläkään kertaa. Haavat eivät edes tulehtuneet.

Jago on ihastuttava poika - reipas ja rohkea ja sosiaalinen - ja lisäksi näköjään myös sylikissi. Emo katselikin tänään Planeettamme Maa -elokuvaa kehräävä kissanpentu sylissä. Se on erityisen mukavaa, koska emon yrityksistä huolimatta Anton ei ikinä viihdy sylissä muutamaa sekuntia kauempaa, vaan tulee mieluummin viereen. Myös turkinhoitoon Jago suhtautui hyvin suvaitsevaisesti, eikä yrittänyt edes Antonin tavoin leikkiä harjalla. Jagon kehräys on aivan uskomaton. Se hyrähtää päälle pienimmästäkin kosketuksesta, ja on niin voimakas, että - en keksi vertausta.

Sitten vielä läjä kuvia poikain touhuista. Jago valloitti Antonin nukkumispaikat, joten ensin Anton siirtyi uuteen petiin. Sitten Anton siirtyi lähemmäs Jagoa, joka nukkui korissa kaapin päältä. Ja nyt illalla pojat nukkuivat sitten jo vieretyksin.

Poikien leikkejä.

Tassuhippaa

Painia

Kylpyhetkiä.

<3

Kotona ollaan!

Nyt Jago on sitten tullut kotiin. Voisi sanoa, että olen yllättynyt, iloinen ja ylpeä, mutta se olisi kyllä vähättelyä. Jagon kotiutuminen on sujunut loistavasti, ja Anton on ottanut sen todella hyvin vastaan. Olin varautunut siihen, että pentu olisi arka jouduttuaan uuteen ympäristöön, eroon emosta ja sisaruksista, ja että Anton olisi tyrmistynyt ja suhtautuisi tulokkaaseen vihamielisesti. Toisin kävi.

Pentu tassutteli suoraan ulos kantokopasta ja alkoi tutkia paikkoja. Anton oli hämmennyksen läpilyömä ja seurasi Jagon touhuja kiinteästi sopivan välimatkan päästä, mutta ei osoittanut lainkaan vihamielisyyttä pikkuista kohtaan. Välillä kissat nenittelivät, ja sitten Anton taas vetäytyi hiukan kauemmas tarkkailemaan tilannetta.

Ensimmäisen illan aikana Jago yritti kovasti hakea Antonia kanssaan leikkiin, mutta Anton perääntyi hyvässä järjestyksessä, ja linnoittautui lopulta sohva alle tarkkailemaan tilannetta. Houkuteltuaan Antonia jonkin aikaa tuloksetta esiin, Jago asettui hetkeksi sohvan viereen lepäämään. Huomatkaa sohvan alta pilkistävä Antonin nenä!

Kohta Jago kuitenkin jaksoi taas jatkaa tutustumisyrityksiä, ja lopulta Antonkin uskaltautui hiukan leikkimään, kuitenkin yhä turvallisesti sohvan alta... 

Ensimmäinen yö sujui rauhallisesti, kunnes nousin vessaan. Jago nukkui tyynyni vieressä, mutta Anton ei tullut tavalliseen tapaansa emon jalkojen väliin nukkumaan, vaan vetäytyi koriinsa kaapin päälle. Neljältä aamuyöllä  sain kuitenkin molemmat kissat vessaseuraksi, ja siitä alkoi ensimmäisen kokonaisen päivän sähellys uudessa kodissa. 

Edellisenä iltana Jago oli kipittänyt Antonin perässä, mutta nyt oli toisin päin. Anton seuraili Jagoa joka paikkaan ja teki pennun niskaan yllätyshyökkäyksiä, jotka kuitenkin jo muutaman erän jälkeen muuttuivat hyvin leikinomaisiksi. Kahinat kestivät kahdesta viiteen sekuntia. Anton pomppasi Jagon kimppuun ja pentu heittäytyi selälleen lattialle ja huusi, "ei saa!" Ja siihen selkkaus loppui. Sitten taas kipiteltiin hännät pystyssä peräkanaa pitkin asuntoa ja neniteltiin välillä, ja sitten taas otettiin vähän miehestä mittaa. Jagossa ei vaan ollut paljon mittaamista, kun oli niin paljon mukavampaa leikkiä Antonin kanssa kuin tapella. 

"Älä kiusaa!"

"Ollaan mieluummin kavereita!" 

Ruokahalu Jagolla on kohdallaan! Se söisi mielellään omien ruokiensa lisäksi myös Antonin ruoat. Ja Anton puolestaan tyhjentäisi mielellään Jagon kupin. 

"Rauhaa, veli. Noin pieneen vatsaan ei varmaan mahdu
noin paljon ruokaa. Mä voisin vähän auttaa..."

Ainut ongelmanpuolikas on ollut, että Jagon vatsa on ollut vähän löysällä. Eilen pistin kissin pyykkiin, kun pöksyt olivat niin likaiset. Jago antoi oikein hyvin pestä itsensä - se nyykötti paikallaan lavuaarissa ja painoi pientä päätään emon isoa pehmeää vatsaa vasten, kun huuhtelin hännänalusta ja huljuttelin turkkia lämpöisellä  vedellä. Ja kuivaamisesta Jago suorastaan nautti. Se retkotti pyyhkeen sisällä ja kehräsi äänekkäästi. Tämä kissa on käsiteltävyyden ihme! Sitten se siirtyi itse setvimään turkkiaan, ja Anton liittyi seuraan, eikä ilmeisesti oikein osannut päättää, olisiko sen pitänyt auttaa... 

Yöllä Jago järjesti emolle hiukan puuhaa täksi aamuksi. Se oli käynyt lurauttamassa laatikkoon toisen löysän kakan, ja tällä kertaa se oli hinkannut pehvan itse puhtaaksi - läksyhuoneen lattiaan, kalusteisiin ja seinään. Miten kissanpentu, jonka pehva on noin 10 senttimetrin korkeudella maasta, voi saada piirrettyä ruskeita rantuja metrin korkeudelle seinään?  Ehkä on parempi, etten tiedä... Emon iloksi laatikosta löytyi kuitenkin jo kiinteäkin tuotos. Ehkä löysäily johtuu muuttostressistä, ja alkaa olla jo takana päin.  

Toinen yö meni oikein hienosti. Jago nukkui taas emon tyynyn vieressä, mutta tällä kertaa Antonkin liittyi seuraan ja asettui tavalliselle paikalleen emon pohkeiden väliin. Siinä ei paljon kylkeä käännetä. Tänään Anton ja Jago ovat olleet jo täysin kavereita. Ne leikkivät hippaa ja painivat ja tutkivat yhdessä paikkoja. Eilen oli ilmassa lievää mustasukkaisuutta - emo oli nimittäin hiukan mustasukkainen, kun Antonilta ei liiennyt emolle lainkaan huomiota tai hellyyttä, kun oli niin kiire tutustua Jagoon. Mutta tänään Anton on alkanut jo jutella emollekin tavalliseen tapaan ja suvainnut ottaa vastaan silityksiä ja sylityksiä silloin, kun Jago on nukkumassa, eikä jaksa pelmuta. Ilmassa on suuren ystävyyden tuntua.

Tässä hiukan kuvia poikien touhuista.

"Tää on mun Jylhäkallio."

"Hippa!"

"Hippa!"

"Jaha, nyt se nukahti."

Jago on ihana, upea kissa - rohkea, leikkisä, lempeä, ja vielä hirmu kova kehräämään. Juuri sellainen coonimus, mistä olen haaveillut. Emo on ihan hupsahtanut tähän karvavauvaan. Ihan loppuun vielä kuvia Jagosta. Poika parka, kun emo on koko ajan sen kimpussa kameransa kanssa. On se vaan niin komea <3

Jagon päivätorkut.