Odotusaikaa

Antonin elämässä tapahtuu lähiviikkoina iso muutos, kun ainokaisen elämään tottuneen lellikin seuraksi muuttaakin toinen kissa. Toivon, että Anton ennen pitkää ystävystyy perheeseen maaliskuun alussa muuttavan maine coon pojan kanssa, mutta voi olla, että Anton on ensin asiasta tätä mieltä:

"Mitä!?"
Vaikka parempi sekin kuin... 

"Mitä...?"

Joka tapauksessa uskon, että pojalle on hyväksi saada kaveri, jonka kanssa leikkiä ja temmeltää silloinkin, kun emolle ei sovi. Etenkin iltaisin, kun ihmisen järjen mukaan olisi aika vetäytyä unten maille, Antonia leikityttäisi niin hirveän kauhean kamalasti ja leikkikaveri olisi kovaan tarpeeseen. Ja ellei leikkiseuraa muuten löydy, niin sitten leikitään saalistusta nukkuvan emon varpailla. Ne kun katoavat niin kivasti säpsähdellen sinne peiton syvyyksiin kun niitä vähän tääppää käpälällä... Puhumattakaan yksinäisistä tunneista, kun emo on koulussa ja töissä. Kun poika otti tavaksi nukkua eteisessä ihmisensä kotiinpaluuta odottamassa, tuli päätös kaverikissan ottamisesta tehtyä nopeasti. 

Mutta kyllä kelpaa tulla kotiin, kun odottamassa on yhteinen leikkihetki onnellisen kissan kanssa. 

Huiskaleikki on kivaa!