"Tuik", sanoi neula - lääkärissä Jagon kanssa

Tänään käytiin Jagon kanssa verikokeissa. Jagon vatsa on taas/edelleen vetelä, joten luovuin sopivan ruoan metsästämisestä ja käännyin ammattilaisten puoleen. Toivottavasti masulöysän syyksi paljastuu vain jokin allergia.

Tunnin ajomatka eläinlääkäriin sujui hienosti. Jago lötkötteli takapenkillä sellaisin elkein, kuin ei olisi koskaan muuta tehnytkään, kuin matkustanut. Odotustilassa meni sen sijaan sisu kurkkuun, ja alkoi vähän vapisuuttaa. Etenkin, kun eräs ystävällinen iso koira olisi kovasti halunnut tehdä tuttavuutta. Jagolla oli valjaat ja pidin sitä sylissä. Se kaivautui mahdollisimman syvälle läskeihini ja tutisi siellä. Odottaminen venyi yli puolituntiseksi, ilmeisesti klinikalle oli tullut jokin hätätapaus, joka pisti aikataulut uusiksi. Sinä aikana Jago ehti rentoutua, ja tutkimuspöydällä meni taas hienosti. Tai sanotaan, että Jago käyttäytyi hienosti, muuten näytteen otto olikin melko jännittävä kokemus.

Eläinlääkäri halusi ottaa verinäytteen kaulasuonesta. Kiitin onneani siitä, että olin tajunnut leikata kissan kynnet ennen lääkärireissua ja ajattelin kauhulla neulan tunkemista eläinparan kaulaan. Pitelin Jagoa, kun eläinlääkäri ajeli ja puhdisti kaulasta pienen laikun näytteen ottoa varten. Olin ihan varma, että hetkenä minä hyvänsä alkaisi totinen taisto. Mutta Jago vain seisoi hiljaa ja hämmentyneenä ja katseli minua. Sitten hoitaja kääri Jagon pyyhkeeseen ja asetti sen kyljelleen makaamaan. Mun piti pidellä päätä siltä varalta, että kissa päättäisi purra. Eläinlääkäri otti neulan ja työnsi sen Jagon kaulaan ja Jago - ei tehnyt mitään. Se makasi silmät kiinni paikallaan ja odotti. No, siinä olikin odottamista, koska neula ei päässyt suoneen. Lääkäri yritti uudestaan ja uudestaan. Ja uudestaan. Ja otti uuden neulan ja yritti taas uudestaan. Ja sitten taas uudestaan. Jago makasi paikallaan, ja kaksi kertaa se päästi hiljaisen vikinän, kun neulaa liikutettiin ihon alla. Minä unohdin hengittää, ja lääkäri katsoi mua vähän huolestuneena ja kysyi, olenko kunnossa. Kaulasta yritettiin kolmella neulalla, eikä verinäytteen otto onnistunut. Ilmeisesti Jagon suonet juoksivat karkuun kissan itsensä puolesta. Sitten lääkäri päätti, että otetaan vasemmasta käpälästä. Sillä kertaa neula puhkaisi suonen, mutta verta ei saatu tarpeeksi. Joten sitten otettiin verta oikeasta käpälästä. Yhden verinäytteen ottamiseksi tarvittiin viisi neulaa ja luoja ties miten monta tuikkausta. Kyllä Jagon on täytynyt miettiä, että mitä ihmettä tämä on olevinaan!

Kaulan ajeltu kohta.

Se peittyy kokonaan turkin alle, jos sitä ei
vartavasten tongi esiin.

No, saatiinhan se verinäyte lopulta. Lääkäri pyysi tuomaan ensi viikolla ulostenäytteen ja sanoi, että tuloksia on odotettava noin viikko. Lisäksi sain mukaan antibioottikuurin ja allergiaruokaa. Toivottavasti tilanne niillä tokenee. Seuraava askel olisi sitten nimittäin suolen tutkimus, ja se ei olisi hauskaa. (Eikä muuten halpaakaan.)

Poop poop poop poop po poop poop po poop -kippo
ja antibiootit.

Läksiäisiksi avustamassa ollut hoitaja sanoi, että onpas siinä reipas kissa. Itsekin olen aivan ällikällä lyöty Jagon käsiteltävyydestä. En tosiaan osannut odottaa tällaista, vaikka en kuvitellutkaan, että Jago olisi hankala potilas. Olen miettinyt, oliko Jagon rauhallisuudessa todellisuudessa kyse reippaudesta, rohkeudesta ja luottamuksesta ihmisiin, vai reagoiko se vain järkytykseen menemällä veltoksi. Voiko joku kissa muka olla niin pohjattoman höveli, ettei epäile murhayritystä, kun kolme ihmistä pitää kiinni ja kaulasuoneen tungetaan viiden sentin mittainen neula? (No, ei nyt tietenkään kaikkea viittä senttiä, mutta kuitenkin.) Vai ajatteliko se kenties, että "jos minut nyt joka tapauksessa lahdataan, niin lähdetään sitten tyylillä?" Voiko se tosiaan olla niin luottavainen, että antaa ihmisten tehdä itselleen ihan mitä tahansa? Missä tämän kissan itsepuolustusvaistot ovat?! Toisaalta jos Jago oli niin peloissaan, että meni veteläksi, niin melko hyvin se sen kätki. Kun me nimittäin lähdettiin klinikalta, se oli aivan rauhallinen.

Takapenkin urhea potilas.

Paluumatkalla Jago sitten järjesti minulle melkoisen järkytyksen. Olen kyllä kuullut ja todennutkin, että coonit nukkuvat silloin tällöin aika oudoissa asennoissa, mutta en silti osannut odottaa ihan tätä. Jago asettui lääkäristä päästyämme takapenkille mukavasti pötkölleen kylki selkänojaa vasten. Se oli selvästi hirveän väsynyt, ja näytti siltä, että nuupahtaa hetkenä minä hyvänsä. Mietin, oliko sillä kipuja. Sitähän oli sentään rei´itetty luoja ties miten monta kertaa, ennen kuin verinäyte saatiin. Ajelin kaikessa rauhassa kotiinpäin, ja noin puolen tunnin kuluttua vilkaisin takapenkille. Jago roikkui penkin reunan yli, pää alaspäin, ylösalasin, velttona ja pahasti vääntyneenä ja tärisi hiljaa auton liikkeiden mukaan. Sydämeni jysähti ja olisin huutanut kauhusta, jos olisi lähtenyt ääntä. Pysäytin auton ja ryntäsin ratin takaa ulos ja takapenkille ja tartuin Jagoon - joka heräsi ja katsoi minua hyvin hämmentyneenä. Ei sillä rontilla mitään hätää ollut, se oli vain asettunut "mukavaan" asentoon unille! En tiedä, olisinko ihan tavallisella automatkalla ajatellut takapenkille vilkaistessani, että Jago oli kuollut, vai oliko eläinlääkärillä ja jännityksellä osansa asiaan. Mutta joka tapauksessa se oli ensimmäinen ajatukseni, kun näin Jagon retkottavan penkiltä vääntyneenä, jalat ilmassa, velttona ja pää alaspäin. Ihan totta - sen kuolleemmalta ei voi kissa näyttää... No, Jagolla ei ollut tosiaan hätäpäivää, kun taas emon jalat vapisivat vielä seuraavat kymmenen minuuttia.

Kotona odotti Anton, joka toivotti Jagon tervetulleeksi, nuuski sen huolellisesti ja alkoi heti hoitaa sitä. Jagolla tosin oli niin kova kiire juomaan, ettei se ehtinyt ottaa Antonin hellyyttä vastaan. Mutta kun janoa oli helpotettu, pojat pesivät pitkään toisiaan ja köllöttelivät vierekkäin. (Emo oli vähän silleen, että "mäkin olen hei täällä, Anton hei", mutta Antonilla oli tärkeämpiäkin velvoitteita kuin emon tervehtiminen.)

Loppuun täytyy vielä todeta, kuinka paljon kissan turkki voi hämätä! Pitkäkarvaista kissaa on helppo erehtyä pitämään lihavana, mutta katsokaa nyt tätäkin rimpulakinttua!

Hervoton hanska!

Ja samat kulkuvälineet pari minuuttia myöhemmin.

"Sanoiko joku ruokaa?"