Perheenjäseniä lomareissulla

Hiihtoloman virkistykseksi tuli perheen miesosa käymään täällä kaukana asuvan jälkikasvun korkassa mutta kapaessa majassa. Yllättävän hyvin mahduttiin kolme ihmistä ja yksi iso kissa pieneen asuntoon. Anton oli iloinen, että sai häiritä yöllä jotakuta, joka ei ollut turtunut siihen, että varpaita metsästetään käpälällä peiton alta, vaan jaksoi viellä säpsähdellä hereille. Emo puolestaan oli iloinen, että näki perhettä pitkästä aikaa.

Anton ei ollut turhan vieraskorea. Se kipitti häntä pystyssä pakoon vipeltävän pikkuveljen perässä ja pomppi isän hartioille kun yritettiin syödä. Ja käytti kaiken aamuöisen energiansa vieraiden  häiritsemiseen niin, että verhot saivat emon iloksi olla rauhassa. Väliaikaisesti makkarina toimivan huoneen oven sulkemisesta oli suunnilleen yhtä paljon apua, kuin herätyskellosta sunnuntaiaamuna - osaahan Anton nyt oven avata! Minä me sitä oikein pidimme? Mutta oli se emosta vaan niin suloista, kun Anton väsähdettyään kömpi pikkuveljen viereen unille. Kuka emon vieressä haluaisi koisia, jos on parempaakin nukkuseuraa?

Kyllä sitä silti leikittiinkin. Isä veti nahkahansikkaan käteen ja otti Antonin kanssa kunnon painottelun. Vaikka kuvat saattavat näyttää siltä, että ihminen yrittää tappaa kissan, niin kyllä se oli ihan päinvastoin!

Anton osaa (halutessaan) tehdä eron verhotulle ja paljaalle kädelle. Se leikkii varovaisesti, jos sitä leikitetään paljain sormin, mutta kun nyt oli tilaisuus repiä ja raastaa ihan tosissaan, niin kukapa kissa sitä voisi vastustaa. Ja jos joskus tulee jurskaistua turhan lujasti paljasta kättä leikin tiimellyksessä, niin sehän on ihan vain puhdas vahinko. Vai mitä?  

"Joojoo, älä häiri nyt, mä johdan!"