tiistai 12. helmikuuta 2013

Hulluilla on halvat huvit

- mikä on kätevää, jos sattuu olemaan opiskelija


Useimpien hyvää tarkoittavien tomppelien tavoin emokin pistää rahaa ihan turhiin asioihin - uusiin leluihin ja herkkuihin ja sen sellaisiin, vaikka niin mukavia leluja löytyy kotoakin! Vaikkapa emon laukusta, kun emo katsoo muualle.

Esimerkiksi tällainen kivasti venyvä ja hampaissa narskahteleva hiuslenkki. Voiko tämä päättyä hyvin..?




Myös vanupuikko on kova sana. Kissaa ei muuten kannata jättää kahden vanupuikon kanssa! Ainakin Antonista puikko on nimittäin mukava järsiä pieniksi palasiksi, jotka eivät saa päätyä elimistöön.



Ihanan, rapisevan paperiarkin alta löytyy oiva väijymispaikka. Sen alta on esimerkiksi mukava täpätä käpälällä ohikulkevan emon paljaita varpaita.

"Kukaan ei näe mua. Mä oon shadou in tö nait."
Mitä muuten arvelette, tietääköhän Anton, missä laatikossa sen lelut on?

"Vielä vähän, vielä vähän...
Anton osoitti eilen niin selviä tylsistymisen merkkejä, etten halunnut jättää sitä yksin verhojen kimppuun, kun lähdin käymään kaupassa. Verhosota nimittäin jatkuu edelleen - tosin tällä hetkellä vallitsee hauras aselepo. Kun Antonilla on tylsää, se menee verhojen eteen istumaan ja naukuu kaihoisasti. Sitten oikea tassu nousee varovasti koskettamaan verhokangasta. Emo sanoo "EI", ja Anton vilkaisee emoa kasvoillaan anova ole-niin-kiltti-ihan-vähän-vaan -ilme. Emo sanoo uudestaan "ei", ja Anton kävelee hetkeksi tekemään jotain muuta. Sitten sama toistuu toisen, kolmannen ja neljännen kerran. Sitten Anton "ihan vähän vaan" kiskoo verhoa, ja emo pistää sen minuutiksi tai kahdeksi isoon vaatekaappiin jäähylle. Sen jälkeen ollaan puoli tuntia sovussa, ennen kuin sama alkaa alusta. Mutta toistaiseksi verhot ovat pysyneet paikallaan! Kissakarkote, jota suihkin verhoihin, oli tosin maailman turhin ostos. Kahdessa päivässä purkki oli tyhjä, ja verhot tulivat alas keskimäärin viisi kertaa päivässä.

Mutta takaisin asiaan! En siis halunnut jättää tylsistynyttä Antonia yksin käymään Jaakobin painia verhoasiassa, joten nappasin kissin kainaloon, otin autovaljaat pitkästä aikaa käyttöön ja hurautin Antonin kanssa ruokaostoksille. Anton on kokenut matkustaja ja viihtyy autossa. Se katselee maisemia, nukkuu hattuhyllyllä, tai ällistyttää takana tulevia autoilijoita ystävällisellä kuikuilemisella. Niinpä tällainen utelias otus katseli takapenkiltä talvista kaupunkia, kun emo valitsi perunapussia.


Tosin edes hyväksi havaitut turvavyövaljaat eivät tee autoilua kissan kanssa täysin riskittömäksi. Moni ohitukseen lähtenyt kuski on nimittäin, huomattuaan yllättäen Antonin ystävällisen kissinnaaman takapenkin ikkunassa, jäänyt tuijottamaan meitä ja unohtanut katsoa tietä...

3 kommenttia:

  1. Anton on niin söpö, että vaarantaa ihan liikenteenkin :D

    VastaaPoista
  2. Taas ihanan toiminnallisia kuvia. :) Tuo hiuslenkin venytys ei tosiaan taida olla ihan viisasta Anton. :D Toivottavasti uusin tulokas ei ala samaan verhotaisteluun.. Huoh. ;)Autoilu on varmasti vähän enemmän extremeä kissan kanssa, ainakin tosiaan kun ottaa huomioon ne toiset autoilijat. :D

    VastaaPoista
  3. Hihhih, tuo autoilu yhdessä Antonin kanssa naurattaa :D
    Kovin on puuhakas Anton, onneksi kohta tulee puuhakaveri, ehkä sitten verhotkin jätetään rauhaan :)

    VastaaPoista