Kiireistä kevät-kesää

Huh hellettä! Kiireestä puhumattakaan. Nyt on jo saavutettu se vaihe kesästä, kun kissatkaan eivät enää viihdy parvekkeella päiväsaikaan, ja emo puolestaan painaa koulun näyttötyön, pääsykokeiden ja töiden kimpussa.

Kävin viime tiistaina mokaamassa itseni Turun yliopiston uskontotieteen pääsykokeissa, ja viikon päästä maanantaina menen toistamassa virheeni taidehistorian kokeeseen. Toivottavasti kokeiden tarkistajilla on hyvä huumorintaju ja täysi vatsa kun lukevat sepustuksiani.

Automatka Turkuun kestää taukoineen noin kahdeksan tuntia, joten onneksi molemmat pojat ovat mainioita matkustajia. Anton ottaa matkustamisen niin rennosti, että jopa syö ja juo matkan aikana - Jago puolestaan nukkuu, mutta ruoka ei kuitenkaan maistu. Olen yllättynyt siitä, miten lunkisti Jago ottaa matkustamisen kun huomioi, että automatkat ovat kuitenkin usein vieneet eläinlääkäriin, jossa on tökitty milloin neulaa kaulaan, milloin kuumemittaria... no, päätelkää loput. Jago ei vieläkään tosin näytä ymmärtävän, mitä autovaljaiden päälle pukeminen oikein tarkoittaa. Anton sen sijaan alkaa matkavalmisteluja havaitessaan kiehnätä jaloissa ja linnoittautuu valjaineen etuoven eteen varmistaakseen, etten pääse livahtamaan mihinkään ilman sitä.

Kahdeksan tunnin ajo edessä.

Kissat olivat jälleen hoidossa mummullani - eivätkä luultavasti kaivanneet lainkaan kotiin. Mikäs sen mukavampaa kuin hoitopaikka, jossa hellyyttä on tarjolla runsaasti, herkkujen määrää rajoittaa vain emon motkotus ja jossa ihanien kasvien repimiseen suhtaudutaan vain filosofisesti toteamalla: "sehän on kissa." On helpottavaa, kun voi viedä kissat hoitoon ihmiselle, joka todella nauttii niiden seurasta. Kiitos hoitoavusta mummu!

Anton osaa hakeutua keskeiselle paikalle,

Jago puolestaan ei näe syytä muuttaa tottumuksiaan
- kutenpäivätorkkuja keskellä lattiaa.

Vierailevana tähtenä blogissa nähdään äitini ihana 3-vuotias kissaneito, Piu Marie. Tai Piutsi, kuten kaikki sitä  yleensä kutsuvat. Paitsi minä, joka sanon Piupelipom. Piu on suloinen tyttö, joka nauttii päiväunista äidin kanssa, silittelyistä ja herkuista, joista viimeksi mainittuja on rakkaalle ystävälle tarjolla hiukan liikaakin. (Me ollaan Piutsin kanssa kumpikin ikuisella laihiksella, ja äiti saa toimia molempien "tyttöjensä" painonvartijana.)

Piu on mielestäni lumoavan kaunis kissa. Ja sen silmät! Katsokaa noita ihania silmiä...

"Oho, mikäs tuo on?"

"Olen varmasti nähnyt sen joskus.
Se on... se on... onko se kamera?"

"Täällä te vaan mässäätte."

"Nämä on kai mulle?"

Teen tällä kertaa pienen poikkeuksen käsikirjoitukseen ja pistän matskua muustakin, kuin kissoita. Sain nimittäin yhden näyttötyön osan - traileri - valmiiksi, ja haluan hehkuttaa ensimmäisen kokonaan yksin tehdyn videonpätkän valmistumista jakamalla sen blogissa. (Kokoaan yksin tehty tarkoittaa tässä yhteydessä, että käsikirjoitus, storyboard, kuvaus, animointi, leikkaus ynnä muu on omaa kädenjälkeä, mutta musiikki on saatu valmiina ja näyttelijäksi uhrautui ihana koulukaveri.)  Työn jälki on selvästi aloittelijamaista, mutta aloittelijoitahan tässä vielä ollaankin.

Huh, jostain syystä videon liittäminen olikin tällä kertaa kovan työn takana. Mutta tässä tämä nyt on :)