torstai 13. helmikuuta 2014

Voihan takku!

KÄÄK mikä löytyi! Silittelin ja sylittelin Jagoa, kun käteen osui takku. Eikä ihan mikä tahansa takku, vaan kaikkien takkujen esiäiti, joka oli tehnyt pesänsä poikaparan kainaloon. Tästä intouduin kumoamaan kissan selälleen ja tutkimaan kaikki kainalot, ja voi apua, millaista huopaa sieltä löytyi. Olen harjaillut Jagoa jonkin verran säännöllisehkösti, myös jalkoja ja vatsapuolta, ja turkki on näyttänyt koko ajan olevan hyvässä kunnossa, mutta eipä ollut tullut kurkattua tuonne aivan niveliin, eikä sinne ole tavallisesti sylitellessä osunut käsikään. Siellä poikaparalla olikin sitten joka raajan alla oma huopatehdas.

Otin sakset käyttöön, ja taas täytyy kiitellä sitä, miten ihmeellisen käsiteltävä Jago on. Oli nimittäin erittäin vaikea sanoa, missä pehmoinen, hieman joustava, huopaantunut villava takkuturkki loppui, ja missä pehmoinen joustava iho alkoi. Sain takut leikattua pois kahdessa erässä, aikaa meni yhteensä n. 30 minuuttia. Oikea tekniikka löytyi pienen hakemisen jälkeen: ensin takku puoliksi, sitten nypitään varovasti hieman erilleen ihosta, sitten leikataan varovasti, ja jos ei kerralla irronnut, niin alusta uudestaan. Missään nimessä ei kannattanut yrittää leikata koko takkua kerralla, poimuinen, pehmoinen ja joustava nivelkohdan iho olisi tullut aivan liian lähelle saksia. Operaatio olisi ollut aivan mahdoton, jos kissa olisi pistänyt tosissaan vastaan. Välillä Jago käännellessä naukaisi, sillä takut varmasti kiristivät ihoa, ja aluksi se yritti karkuun, mutta huomasi pian,  että eihän tässä mikään hätä olekaan, ja varmaan olokin helpotti sitä mukaa, kun huopaa saatiin irti. Ja lopputulos kaikkien neljän raajan alta:

Thö Takku.

"Tämä oli, emo, ahterista..."

Huh. Säikähdin kieltämättä hiukan. Pelkäsin, että tästä tulee eläinlääkärireissu, ja että takut pitää ajella pois nukutuksessa. Pehmeä, villava turkki oli tosiaan huopautunut hinkkauksessa aivan mahdottomiksi möykyiksi, muutamaksi isoksi ja useiksi sormenpään kokoisiksi. Nytpähän tiedän, että pitkäkarvaisen kissan turkkia pitää harjata ennen kaikkea sieltä, minne päivä ei paista...

Sunnuntaina kissat pääsevätkin taas mummulaan hoitoon, sillä emo lähtee maanantaiaamuna viikon lomalle Amsterdamiin. Ihanaa päästä pitkästä aikaa ulkomaille, ja ennen kaikkea käymään niin upeissa museoissa, kuin mitä Hollanti tarjoaa. Mainostan hiukan: aloitin toisenkin blogin, joka löytyy osoitteesta http://arjenkokoinendokumentti.blogspot.fi/ Aikaisempi yritykseni pitää hyvän mielen blogia kuivui kokoon, koska en kertakaikkiaan jaksanut olla ainoastaan positiivinen... Yritys oli hyvä. Ehkä.

Matkavalmistelut tuntuvat hieman hämmentävän Jagoa, mutta Anton ilmeisesti lähtisi mielellään mukaan Alankomaiden taideaarreaittaan.

"Mitä sää emo nyt touhuat?

"Jaa tällanen laukku?"


"Mä rupean tähän pitkäkseni."


1 kommentti:

  1. Aikamoiset takut, mutta onneksi vielä itse hoidettavissa.

    Amsterdam on ihana kaupunki, muista välillä istahtaa kahvilaan ja katsella maailman menoakin :) Hauskaa matkaa!

    VastaaPoista