lauantai 21. joulukuuta 2013

Lohduttajat


Haluan tehdä pikku päivityksen, että saan tämän sydämeltäni. Olin tänään hautajaisissa, saattamassa pois kaveriani, ihanaa, kilttiä, huumorintajuista ja suvaitsevaista 30-vuotiasta miestä, joka menehtyi muutama viikko sitten pitkällisen sairauden jälkeen. Vaikka en ollut hänelle erityisen läheinen, koko asia on niin käsittämättömän epäreilu ja julma, että on vaikea ymmärtää, miten koko maailma ei ole pysähtynyt. Tuntui hirveältä katsoa, miten vanhemmat saattoivat lastaan hautaan.

Kotiin päästyäni itku tuli ulos suorana huutona, kun koko hautajaisten ajan oli yrittänyt padota sitä vihaa, jota nuoren ihmisen kuolema herättää. Istuin lattialla ja huusin. Kissat mönkivät varovasti viereen. Ne eivät ole koskaan nähneet minua näin poissa tolaltani ja olivat vähän oohoillaan ja säikkyjä, mutta tulivat joka tapauksessa varovasti lohduttamaan. Jago kiipesi syliin ja Anton käpertyi viereen. 

Tänään on vuoden pimein päivä. Huomenna pitäisi olla himpun verran valoisampaa. 

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ehdottomasti. Olisin kuvitellut, että pojat olisivat perääntyneet säikähtäneinä jonnekin sohvan alle tai kirjahyllyn päälle, se olisi käynyt järkeen, mutta kaveritpa tulivatkin avuksi. Tuli heti vähän parempi olo :)

      Poista
  2. Lauma tukee omiaan ♥

    Kuolema aina pysäyttää surevan ihmisen elämän ja niin sen pitääkin mennä. Oma elämä lähtee sitten ajallaan taas käyntiin pikku hiljaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin näkyy tukevan <3 Olin tosiaan yllättynyt, kun luulin, että pojat olisivat säikähtäneet liikaa outoa tilannetta.

      Tämä oli tosiaan melkoinen järkytys, vaikka sairaus olikin antanut ymmärtää, mitä on tulossa. En ehkä olisi mennyt niin tolaltani, ellei tilanteen hirvittävä epäoikeudenmukaisuus olisi äkkiä hautajaisissa lopullisesti mennyt tajuntaan asti. Tämän kanssa on ilmeisesti vain pakko oppia elämään. Kaverin perhettä vain käy niin hirveästi sääliksi.

      Kiitos teille Taru ja Zepa kommenteista, ne piristävät mieltä.

      Poista