Olemme yhä elossa!

Piiitkästä aikaa. Elämä on hölskytellyt siihen malliin, että blogeilut ovat vähän jääneet, mutta pojat voivat paksusti, ja samoin (valitettavan paksusti) myös  emo.

Olen tässä pohtinut, että pojat ovat alkaneet aikuistua. Antonin ympärivuorokautinen silmitön hepulointi on kutistunut lähinnä hiekkalaatikkoreissun jälkimaininkihepulointiin ja satunnaisiin sätkyihin, ja  Jago valtava ruokahalu on kasvanut (mikäli mahdollista) entisestään. Jago on myös alkanut osoittaa ensimmäistä kertaa petoeläimen merkkejä - vastapäisen talon räystään alla asustanee orava, ja nykyisin sille pitää kalistella hampaita. (Aikaisemmin Jago-raasu säikähti ja meni sohvan alle piiloon, kunnes pelottava kurre oli varmasti poistunut.)

Ostin GoPro-kameran, sillä edessä on kohtapiakkoin Afrikan reissu, jonka aikana olisi tarkoitus sukeltaa valkohaiden kanssa, ja halusin kameran, jolla voisi kuvata myös veden alla. Opettelin käyttämään sitä ja kuvasin, mitäs muutakaan, kuin Antonia ja Jagoa. Tai lähinnä tässä tapauksessa Antonia. Antonin lempileikkejä on noutaminen - ja Jagon lempitouhuja on katsella vierestä Antonin säätämistä - joten heitin rottalelun kaapin päälle ja katsoin, miten käy. Tämä on ensimmäinen video, jonka olen kuvannut tällä kameralla, joten laatu ei päätä huimaa, mutta hidastukset toimivat silti ihan kohtalaisesti. Mielestäni hyppäävä kissa on niin kaunis, että liikettä piti makustella oikein vartavasten.

Antonilla on kyllä asunnon kaikki kuutiot hallussa. Jagolla taas on emon punkka hallussa. Olen silloin tällöin löytänyt itseni sykkyrältä sängyn jalkopäästä, kun Jago on koisinut keskellä sänkyä niin onnellisena, ettei sitä ole raaskinut herättää.

Voihan takku!

KÄÄK mikä löytyi! Silittelin ja sylittelin Jagoa, kun käteen osui takku. Eikä ihan mikä tahansa takku, vaan kaikkien takkujen esiäiti, joka oli tehnyt pesänsä poikaparan kainaloon. Tästä intouduin kumoamaan kissan selälleen ja tutkimaan kaikki kainalot, ja voi apua, millaista huopaa sieltä löytyi. Olen harjaillut Jagoa jonkin verran säännöllisehkösti, myös jalkoja ja vatsapuolta, ja turkki on näyttänyt koko ajan olevan hyvässä kunnossa, mutta eipä ollut tullut kurkattua tuonne aivan niveliin, eikä sinne ole tavallisesti sylitellessä osunut käsikään. Siellä poikaparalla olikin sitten joka raajan alla oma huopatehdas.

Otin sakset käyttöön, ja taas täytyy kiitellä sitä, miten ihmeellisen käsiteltävä Jago on. Oli nimittäin erittäin vaikea sanoa, missä pehmoinen, hieman joustava, huopaantunut villava takkuturkki loppui, ja missä pehmoinen joustava iho alkoi. Sain takut leikattua pois kahdessa erässä, aikaa meni yhteensä n. 30 minuuttia. Oikea tekniikka löytyi pienen hakemisen jälkeen: ensin takku puoliksi, sitten nypitään varovasti hieman erilleen ihosta, sitten leikataan varovasti, ja jos ei kerralla irronnut, niin alusta uudestaan. Missään nimessä ei kannattanut yrittää leikata koko takkua kerralla, poimuinen, pehmoinen ja joustava nivelkohdan iho olisi tullut aivan liian lähelle saksia. Operaatio olisi ollut aivan mahdoton, jos kissa olisi pistänyt tosissaan vastaan. Välillä Jago käännellessä naukaisi, sillä takut varmasti kiristivät ihoa, ja aluksi se yritti karkuun, mutta huomasi pian,  että eihän tässä mikään hätä olekaan, ja varmaan olokin helpotti sitä mukaa, kun huopaa saatiin irti. Ja lopputulos kaikkien neljän raajan alta:

Thö Takku.

"Tämä oli, emo, ahterista..."

Huh. Säikähdin kieltämättä hiukan. Pelkäsin, että tästä tulee eläinlääkärireissu, ja että takut pitää ajella pois nukutuksessa. Pehmeä, villava turkki oli tosiaan huopautunut hinkkauksessa aivan mahdottomiksi möykyiksi, muutamaksi isoksi ja useiksi sormenpään kokoisiksi. Nytpähän tiedän, että pitkäkarvaisen kissan turkkia pitää harjata ennen kaikkea sieltä, minne päivä ei paista...

Sunnuntaina kissat pääsevätkin taas mummulaan hoitoon, sillä emo lähtee maanantaiaamuna viikon lomalle Amsterdamiin. Ihanaa päästä pitkästä aikaa ulkomaille, ja ennen kaikkea käymään niin upeissa museoissa, kuin mitä Hollanti tarjoaa. Mainostan hiukan: aloitin toisenkin blogin, joka löytyy osoitteesta http://arjenkokoinendokumentti.blogspot.fi/ Aikaisempi yritykseni pitää hyvän mielen blogia kuivui kokoon, koska en kertakaikkiaan jaksanut olla ainoastaan positiivinen... Yritys oli hyvä. Ehkä.

Matkavalmistelut tuntuvat hieman hämmentävän Jagoa, mutta Anton ilmeisesti lähtisi mielellään mukaan Alankomaiden taideaarreaittaan.

"Mitä sää emo nyt touhuat?

"Jaa tällanen laukku?"

"Mä rupean tähän pitkäkseni."

Kuvia ja kuulumisia

Kylläpäs on ollut melkoista haipakkaa. Emolla on ollut kamalasti koulu- ja työkiireitä, mutta kissanpoikien elämä jatkuu rauhalliseen tahtiin.

Ostin muutama viikko sitten järkkärin, markkinoiden halvimman mallin, mutta yhtä kaikki kivaakivaa, ja olen sillä nyt intona kuvaillut poikia. Kuvat ovat vielä vähän kökköjä, tällaisia sisällä keinovalossa otettuja harjoituskuvia, mutta niistä käy mielestäni kuitenkin melko hyvin ilmi joitain perustavanlaatuisia eroja Antonin ja Jagon persoonassa.

Mitä Anton päivät touhuaa:

Ja mitä Jago päivät touhuaa:

(Sain kaverilta luvan käyttää blogissa
kuvaa hänestä ja Jagosta.)

Jagon vatsa on pysynyt kunnossa. Pojan ruokahalu on räjähtänyt, enkä tiedä, johtuuko se kastraatiosta vai siitä, että vatsa lopultakin vaikuttaa pelaavan kunnolla, mutta olen yhtä kaikki antanut sen syödä niin paljon kuin huvittaa - ikäänkuin kompensaationa vuoden mittaiselle vatsavaivoista johtuneelle dieettikurimukselle.

Anton sen sijaan on laihtunut melkoisesti. Se on kuitenkin vilkas (kuten kuvista näkyy), ja vaikuttaa täysin terveeltä. Ruokahalu vain ei ole kummoinen. Luultavasti kyse on siitä, että jatkuvasti tarjolla olevat terveysraksut tympivät, sillä silloin tällöin lukitsen Jagon hetkeksi läksyhuoneeseen, jotta Anton saa syödä rauhassa märkäruokaa, ja sehän maistuu!

Ilmeisesti Jago on alkanut saavuttaa coonin mitat, sillä vaikka se on emon silmissä yhä pieni pentu ja (ihana) surkea rääpäle, vierailta on alkanut tulla suunnilleen tällaisia kommentteja:

- Onko se valtava, vai olenko mä unohtanut, miltä kissat näyttää?
- Sehän on kuin ilves!
- Onko toi ihan normaalia?
- Onpa iso!
- Eikö ton kokoinen kissa ala olla jo aika pelottava? (Tyrskis...)
- Oho.

No, varmaan jokainen Jagon tavannut on sittemmin joutunut toteamaan, että ei, se ei ole pelottava. Se on lutunen pieni nössö, joka ottaa pataan puolet pienemmältä lajikumppanilta.

Emolla on nyt tulossa neljäntoista päivän mittainen rupeama ilman ainuttakaan vapaapäivää. Tenttejä on paljon, esseitä samoin, luettavaa kamalasti ja luennoilla pitäisi jaksaa skarpata. Sitten päälle viikonloppu- ja iltatyöt, jotka loppuvat klo 23.30. Väsyttää jo nyt.

Onneksi Antonilla ja Jagolla on toisistaan seuraa. Luentojen välissä ehtii useimpina päivinä kotiin, tai ne alkavat vasta iltapäivän puolelle, joten aivan ympäripyöreitä päiviä ei tarvitse olla pois kotoa kuin kerran tai kaksi viikossa. Mutta kotonaoloaika on kuitenkin melko tiiviisti lukemista, kirjoittamista, tai sen stressaamista, että pitäisi lukea tai kirjoittaa. Ei pitäisi valittaa, tämä on kuitenkin sitä opiskelijaelämää josta haaveilin, ennen kuin oma ala lopultakin löytyi, mutta tässä tahtoo väkisinkin tulla melkoinen olen-huono-kissaomistaja -olo.

Mutta tänä viikonloppuna oli pitkästä aikaa vapaata. Emolla oli kavereita käymässä ja eläinrakkaalla porukalla riehutettiin kissoja oikein kunnolla. Nyt kumpikin koisii oikein tyytyväisenä.

Lopuksi nähdään vielä vierailevana tähtenä emon äidin kissa, ihanainen Piu Marie.

Piutsi.

Lohduttajat

Haluan tehdä pikku päivityksen, että saan tämän sydämeltäni. Olin tänään hautajaisissa, saattamassa pois kaveriani, ihanaa, kilttiä, huumorintajuista ja suvaitsevaista 30-vuotiasta miestä, joka menehtyi muutama viikko sitten pitkällisen sairauden jälkeen. Vaikka en ollut hänelle erityisen läheinen, koko asia on niin käsittämättömän epäreilu ja julma, että on vaikea ymmärtää, miten koko maailma ei ole pysähtynyt. Tuntui hirveältä katsoa, miten vanhemmat saattoivat lastaan hautaan.

Kotiin päästyäni itku tuli ulos suorana huutona, kun koko hautajaisten ajan oli yrittänyt padota sitä vihaa, jota nuoren ihmisen kuolema herättää. Istuin lattialla ja huusin. Kissat mönkivät varovasti viereen. Ne eivät ole koskaan nähneet minua näin poissa tolaltani ja olivat vähän oohoillaan ja säikkyjä, mutta tulivat joka tapauksessa varovasti lohduttamaan. Jago kiipesi syliin ja Anton käpertyi viereen. 

Tänään on vuoden pimein päivä. Huomenna pitäisi olla himpun verran valoisampaa. 

Kuulumisia ja vähän pölinää tuotteista

Emolla kävi tänään häpäisemässä itsensä vuoden viimeisessä tentissä, stressi alkaa helpottaa ja nyt ehtii taas päivitellä blogia.

Ensin haluan vähän kertoa meidän pitkän aikavälin ongelmasta, johon on nyt (ilmeisesti, toivottavasti, voi kumpa!!!) löydetty ratkaisu. Jago on nimittäin ollut aivan pienestä pitäen tolkuttoman herkkävatsainen, meillä on kärsitty jos jonkinlaisia - välillä lieviä, välillä hirvittäviä - ripulikausia, joihin on yritetty löytää helpotusta monilta eri eläinlääkäreiltä. Lääkärit ovat osoittaneet syyttävällä sormella ja antaneet ymmärtää, että ruokin väärin, kuitenkaan enemmän kissaa tutkimatta. Lukuunottamatta Oulussa tehdyt verikokeet, joista onkin täällä päivitys, ja joiden jälkeen tilanne helpotti antibiooteilla vähäksi aikaa.

Olen siis kokeillut Jagolla monia erikoisruokavalioita, allergiaruokia ja ties mitä. Helpotus on aina ollut tilapäistä, ja sitten on saatu uusi ripuliralli, jonka aikana kissaa on pyykätty kolme kertaa päivässä usein reilun viikon ajan. Sitten on tullut helpompi viikko, jolloin kisupyykkiä on tarvittu vain pari kertaa viikossa, ja sitten taas laskukausi.

Reilu kuukausi sitten tilanne paheni. Jouduin pesemään Jagoa monta kertaa päivässä, irtaimistoa alkoi mennä suttaantuneena roskiin ja mikä pahinta, Jagon tila heikkeni. Se ei enää kiipeillyt eikä leikkinyt ja takajalat menivät heikoiksi. Tällä kertaa uusi eläinlääkäri jopa uskalsi sanoa, mistä on kyse. Jagolla on ilmeisesti joko useita hankalia ruoka-aineallergioita tai jonkinlainen krooninen suolistohäiriö/yliherkkyys. Muutaman kamalan päivän ajan väänsin itkua ja pelkäsin pahinta, mutta sitten kävi ilmi, että uusi erikoisruokavalio mitä ilmeisemmin oikeasti TOIMII! 

Nyt noin kuukauden ajan täällä on noukittu hiekkalaatikoista aitoja kovia pökäleitä lätäköiden ja suolinesteiden sijaan, Jago on saanut massaa, leikkii kovemmin kuin koskaan, on kasvanut ja ahmii kolmen kissan edestä. Kirjamellisesti - laskeskelin tässä, että Jago syö noin kolme kertaa enemmän, kuin Anton. Mutta sen se on kyllä ansainnut - senhän täytyy ottaa kiinni melkein vuoden menetetty ravinto. Antonin ja Jagon kummitäti oli käymässä, nosti Jagon syliin ja sanoi, "oho, tähän on ihan eri kissa!" 

Apu löytyi Royal Caninin Sensitivity Control -ruoasta, jota myydään klinikoilla. Luottamukseni RC-ruokiin ei ole suoraan sanottuna ollut kummoinen, ja normaali oloissa ruokinkin kissoja mieluummin Applawsilla, mutta taivaan kiitos tästä erikoisruoasta. 

Ripulisankari tuhoamassa emon nimipäivätulppaaneja
 suojeluyrityksistä piittaamatta.

Jago torkuilla, joiden aikana emon oli tarkoitus
valmistautua tenttiin eikä kuvata kissoja.

Toinen tuoteylistys tulee vanhalle tutulle: mikrohiekalle. Emolla oli rahat vähissä ja hiekka lopussa, joten emo kävi ostamassa marketista vajaalla viidellä eurolla kissanhiekkapussin. Lopputuloksena syntyi vakaa päätös: seuraavan kerran kun tiedossa on finanssivaikeuksia, ostan kuukauden mikrohiekat varastoon! 

Virtsa holahti suoraan ns. "paakkuuntuvan" markettihiekan läpi laatikon pohjalle ja huljui siellä, kunnes imeytyi pohjahiekkoihin, yhä paakkuuntumatta. Laatikkoa siivotessa täytyi poistaa puolet hiekasta, ja lopputulos oli silti likainen laatikko. Kolmen päivän kuluttua vessa haisi tyrmäävältä. Neljäntenä päivänä löyhkäsi koko asunto. Viidentenä laskin tunteja siihen, että eläinkauppa aukeaa ja pääsen ostamaan kunnon hiekkaa. 

Nyt kylppäriin mennessä emo oikein vartavasten nuuskii ja nauttii hajuttomasta kissanvessasta.  

Koulu on tältä vuodelta loppu, tiedossa on vielä yksi päivä töitä ja sitten alkaa joululoma. Täytyypä laittaa pian päivitystä kissakon joulupuuhasteluista. Piparkakkutalo on jo leivottu! Ei menny ihan niinkuin strömsössä... Katedraalista tuli keno ja turpea ja vaaleanpunainen. Onneksi kissat olivat kovasti avuksi leipomisessa. Anton käveli taikinan yli - ja koska emon kaveri ällötti, emo leikkasi tassunjäljet veitsellä taikinasta ja söi ne. Pusuttelen näitä tassuja niin paljon, että kaikki bakteerit on jo saatu joka tapauksessa.

Rähmäinen hökötys. Vinkki muuten niille, jotka eivät vielä tiedä:
sulattamalla murskattua tikkaria saa piparitaloon hauskat ikkunat.

Tähän loppuun haluan vielä laittaa kaksi videota, jotka on omistettu kaikille niille, joiden mielestä kissat ovat kylmiä ja itsekkäitä eläimiä, joiden tunteet ihmisiä ja toisiaan kohtaan vaihtelevat välinpitämättömyydestä vihamielisyyteen. Ensimmäisessä on huterasti käsivaralla kuvattu Jagon ja emon pesuhetki, toisessa lähes yhtä huterasti käsivaralla kuvattu Antonin ja Jagon pesuhetki.

Kissakko toivottaa rauhaisaa, iloista ja lämmintä joulunodotusta!

Hauskoja (?) tilannekuvia, ilmeitä ynnä muuta...

Emolle iski inspiraatio selailla vähän kansioita läpi ja tonkia satojen kuvien joukosta esiin joitain vähän vinksahtaneempia otoksia. Monet näistä kuvista ovat jo saattaneet vilahtaa vanhoissa blogiteksteissä, mutta nyt ne tulevat oikein paraatimarssilla uudestaan omassa postauksessaan. (Miten tämä innostus vanhoihin kissakuviin sattuikin osumaan sopivasti yhtä aikaa kahden lähestyvän tentin kanssa?)

"Mä meen piiloon tänne kuvan alalaitaan..."

Reipas muuttomies.

"Pllllrrrrrp!"

"Mitä mä just näin?!"

"Banzai!"

Antonin itsepuolustusopas, osa 1: Kissanpennun uhatessa
sulje silmät ja huido vimmatusti.

Tota, pojat.... Mitä te teette?

"Ei kuulu sulle."

Jago-vauvan päivätorkut.

"Voi ei, toivottavasti kukaan ei nähnyt..."

"Kalva! Kalva talttui kieleen!"

"We will, we will rock you!"

"Se jyrää meitin!"

"Täh?"

Rypälevaara.

"Haloo, joka kerta kun mä kannan tän lelun sulle,
sä heität sen pois. Ootsä vähän tyhmä?"

Epämääräinen alapesu.

?!?

"Aaaaaaaa!!!"

"Aaaaaaa!!!"

"Rauhotu, nulikka."

Kop kop.

Näin meillä tänään. Pahus - sinne meni se tekosyy, nyt on varmaan pakko jatkaa tenttiin lukemista.