tiistai 17. joulukuuta 2013

Kuulumisia ja vähän pölinää tuotteista

Emolla kävi tänään häpäisemässä itsensä vuoden viimeisessä tentissä, stressi alkaa helpottaa ja nyt ehtii taas päivitellä blogia.

Ensin haluan vähän kertoa meidän pitkän aikavälin ongelmasta, johon on nyt (ilmeisesti, toivottavasti, voi kumpa!!!) löydetty ratkaisu. Jago on nimittäin ollut aivan pienestä pitäen tolkuttoman herkkävatsainen, meillä on kärsitty jos jonkinlaisia - välillä lieviä, välillä hirvittäviä - ripulikausia, joihin on yritetty löytää helpotusta monilta eri eläinlääkäreiltä. Lääkärit ovat osoittaneet syyttävällä sormella ja antaneet ymmärtää, että ruokin väärin, kuitenkaan enemmän kissaa tutkimatta. Lukuunottamatta Oulussa tehdyt verikokeet, joista onkin täällä päivitys, ja joiden jälkeen tilanne helpotti antibiooteilla vähäksi aikaa.

Olen siis kokeillut Jagolla monia erikoisruokavalioita, allergiaruokia ja ties mitä. Helpotus on aina ollut tilapäistä, ja sitten on saatu uusi ripuliralli, jonka aikana kissaa on pyykätty kolme kertaa päivässä usein reilun viikon ajan. Sitten on tullut helpompi viikko, jolloin kisupyykkiä on tarvittu vain pari kertaa viikossa, ja sitten taas laskukausi.

Reilu kuukausi sitten tilanne paheni. Jouduin pesemään Jagoa monta kertaa päivässä, irtaimistoa alkoi mennä suttaantuneena roskiin ja mikä pahinta, Jagon tila heikkeni. Se ei enää kiipeillyt eikä leikkinyt ja takajalat menivät heikoiksi. Tällä kertaa uusi eläinlääkäri jopa uskalsi sanoa, mistä on kyse. Jagolla on ilmeisesti joko useita hankalia ruoka-aineallergioita tai jonkinlainen krooninen suolistohäiriö/yliherkkyys. Muutaman kamalan päivän ajan väänsin itkua ja pelkäsin pahinta, mutta sitten kävi ilmi, että uusi erikoisruokavalio mitä ilmeisemmin oikeasti TOIMII! 

Nyt noin kuukauden ajan täällä on noukittu hiekkalaatikoista aitoja kovia pökäleitä lätäköiden ja suolinesteiden sijaan, Jago on saanut massaa, leikkii kovemmin kuin koskaan, on kasvanut ja ahmii kolmen kissan edestä. Kirjamellisesti - laskeskelin tässä, että Jago syö noin kolme kertaa enemmän, kuin Anton. Mutta sen se on kyllä ansainnut - senhän täytyy ottaa kiinni melkein vuoden menetetty ravinto. Antonin ja Jagon kummitäti oli käymässä, nosti Jagon syliin ja sanoi, "oho, tähän on ihan eri kissa!" 

Apu löytyi Royal Caninin Sensitivity Control -ruoasta, jota myydään klinikoilla. Luottamukseni RC-ruokiin ei ole suoraan sanottuna ollut kummoinen, ja normaali oloissa ruokinkin kissoja mieluummin Applawsilla, mutta taivaan kiitos tästä erikoisruoasta. 

Ripulisankari tuhoamassa emon nimipäivätulppaaneja
 suojeluyrityksistä piittaamatta.
Jago torkuilla, joiden aikana emon oli tarkoitus
valmistautua tenttiin eikä kuvata kissoja.

Toinen tuoteylistys tulee vanhalle tutulle: mikrohiekalle. Emolla oli rahat vähissä ja hiekka lopussa, joten emo kävi ostamassa marketista vajaalla viidellä eurolla kissanhiekkapussin. Lopputuloksena syntyi vakaa päätös: seuraavan kerran kun tiedossa on finanssivaikeuksia, ostan kuukauden mikrohiekat varastoon! 

Virtsa holahti suoraan ns. "paakkuuntuvan" markettihiekan läpi laatikon pohjalle ja huljui siellä, kunnes imeytyi pohjahiekkoihin, yhä paakkuuntumatta. Laatikkoa siivotessa täytyi poistaa puolet hiekasta, ja lopputulos oli silti likainen laatikko. Kolmen päivän kuluttua vessa haisi tyrmäävältä. Neljäntenä päivänä löyhkäsi koko asunto. Viidentenä laskin tunteja siihen, että eläinkauppa aukeaa ja pääsen ostamaan kunnon hiekkaa. 

Nyt kylppäriin mennessä emo oikein vartavasten nuuskii ja nauttii hajuttomasta kissanvessasta.  

Koulu on tältä vuodelta loppu, tiedossa on vielä yksi päivä töitä ja sitten alkaa joululoma. Täytyypä laittaa pian päivitystä kissakon joulupuuhasteluista. Piparkakkutalo on jo leivottu! Ei menny ihan niinkuin strömsössä... Katedraalista tuli keno ja turpea ja vaaleanpunainen. Onneksi kissat olivat kovasti avuksi leipomisessa. Anton käveli taikinan yli - ja koska emon kaveri ällötti, emo leikkasi tassunjäljet veitsellä taikinasta ja söi ne. Pusuttelen näitä tassuja niin paljon, että kaikki bakteerit on jo saatu joka tapauksessa.


Rähmäinen hökötys. Vinkki muuten niille, jotka eivät vielä tiedä:
sulattamalla murskattua tikkaria saa piparitaloon hauskat ikkunat.

Tähän loppuun haluan vielä laittaa kaksi videota, jotka on omistettu kaikille niille, joiden mielestä kissat ovat kylmiä ja itsekkäitä eläimiä, joiden tunteet ihmisiä ja toisiaan kohtaan vaihtelevat välinpitämättömyydestä vihamielisyyteen. Ensimmäisessä on huterasti käsivaralla kuvattu Jagon ja emon pesuhetki, toisessa lähes yhtä huterasti käsivaralla kuvattu Antonin ja Jagon pesuhetki.




Kissakko toivottaa rauhaisaa, iloista ja lämmintä joulunodotusta!

3 kommenttia:

  1. Hyvä että löytyi vihdoin apu Jagon masuongelmiin! Meilläkin oli Mintulla puklailuongelmaa, joka nyt vaikuttaa johtuneen raksuista. Pitää pysyä täysin viljattomalla linjalla tulevaisuudessa niin on ihmiselle vähemmän siivottavaa ja tuo Mintun rimpulakin voisi (kiimojensa välissä) ehkä vähän saada massaa.

    VastaaPoista
  2. Voi pientä Jagoa! <3 Luojan kiitos, että joku ruoka alkoi pysyä sisällä ja tulla ulos oikeassa muodossa! Tutkin heti nettiä ja zooplussaltakin saa ilmeisesti samaa ruokaa: http://www.zooplus.fi/shop/kissat/kuivaruoka/royal_canin_vet/357881#more

    Niin iki-ihania videoita!!! <3

    VastaaPoista
  3. Oijoi, vai semmoista on ollut Jagolla - ihan kamalaa. Onnittelut hyvän safkan löytymisestä ja elukaisen paranemisesta!

    VastaaPoista